
Yhä vain kuuluu epämääräistä kitinää foorumeista jostakin arkun pohjalta…. =.=’
toukokuu 1, 2008Iltoja vain, piparit. En väitä että kiehuisin, mutta hiukan ottaa kumminkin päähän, ja toisaalta taas huvittaa niin maan vietävästi, taas kerran nykyajan teinit ja eräänlainen…. ajattelemattomuuskohan lienee vaiko se ettei uskalla tai halua lähteä merelle kalaan. Toisaalta ei edes tarvitse mennä merellekään… Tosin tämänkertainen aihe ei liippaa kalastusta, vaikka hyvästi ollaankiin asiaankuuluvia vertauksia viljelemässä. Tai no….
Haluan taas kerran valittaa foorumeista, prätkisfoorumeista. Mistäs muustakaan? Onhan se hienoa että niitä on, mutta mitä siitä ihan oikeasti tulee kun jokainen saittien pykääjä tekee samasta aiheesta kotisivut keskittymättä mihinkään ja jokainen alittaa pystyyn oman foorumin… Touhu on hyvää vauhtia menossa aika naurettavaksi touhotukseksi.
Suomalaisia prätkisfoorumeita on helevetisti ja melkein missä tahansa keskustelufoorumilla jostain pomppaa esille vielä erillinen keskuteluryhmä otsikkon; prätkähiiret alla…
Tarpeeksi on tarpeeksi.
Mutta eihän tämä nykypäivän nuoriso ajattele, eikä viitsi etsiä, eikä taatusti malta lukea linkkilistaa läpi… Varsinkaan kohdasta; foorumeita…
Sehän olisi ennenkuulumatonta!!
Käsittääkseni foorumi perustetaan siksi, että sitä tarvitaan, ei siksi että kun tuolla naapurinsaitilla nyt on tommonen, niin tehdään mekin. Asenteella: vähät siitä kuinka monta foorumia on jo olemassa ja vähät siitä vaikka tyypit menevät sekaisin.
Vai onkohan syynä se ettei jonkun olemassa olevan foorumin asettelu ja teema miellytä omaa silmää? Ja silti kaikissa foorumeissa riippumatta siitä missä, kenen alaisuudessa ja millä teemalla ne ovat, on ne iänikuiset kliseiset pakkopullakysymykset ja sama sisältökin jos oikein huonosti käy…
Ei mitään tyyliin tätä ja tätä keskustelu vain täällä, varsinkaan kun aiheet sivuavat toisiaan niin paljon. Tai tylsiä kysymyksiä.
Eikä varsinkaan matkimista miten muilla foorumeilla asia on kenties hoidettu… Mallia saa ottaa, mutta siinä vaiheessa kun joka foorumilta löytyy ne samat iän ikuiset keskustelualueet vailla suuntaa ja toteutusta niin…
Puuduttavaa se on.
Eikä sitä hienolla layoutilla pelasteta. =.=’
Seikka ettei jollekin foorumile ole kirjoitettu vaikkapa vuoden 2007 jälkeen, ei tee siitä vanhaa ja kuollutta. Jengi tuskin on unohtanut, saati tyystin kaikonnut, ideat ja puheenaiheet on vain kaluttu loppuun ja elävässä elämässä eteen tulee tilanteita ja hetkia jolloin ei pitkään aikaan ehdi foorumilla edes pyöriä. Ja silloin kun tulee pyörittyä, sitä odottaa jotain uutta. Uusia ideoita, näkökulmia… oikeastaan mitä tahansa.
Ei siis mikään ihme, että odotus kestää jos oma pää lyö tyhjää ja porukka palloilee foorumeiden välillä tietämättä missä liikuskella. Lopulta siihen palloiluun kyllästyy.
Ihan vain tiedoksi, tässäpä allekirjoittaneen lista prätkisfoorumeista ja niiden kaltaisista joihin kuulun/kuuluin, liittymisjärjestyksessä.
cerulean cafe ( suomenkielinen )
red planet
Zero Tolerance ( omistaja poisti sen kun foorumi kuulemma kuoli kasaan? <.<’ )
alt. bmfm
dragon’s lair ( poistettu? )
fanit ( omistaja kenties lähtenyt lätkimään ? )
stadium
garden of hope ( sis. suomenkielisen foorumialueen, ettekö muka erota suomea muiden kielten joukkosta, mitä, hä?! )
LSSU 03 ( oma, suomenkielinen ja tiukasti vartioitu )
bmfm2006 ( suomenkielinen )
last chance garage
Kuvittelenko vai tekeekö tuo tulokseksi 11? Miinus 2 käytöstä poistettua… Samaan voisi laskea myös onlinegalleriat… Mutta varsinaisia foorumeita joille kuulun on yhdeksän + joskus myös suomi24:ssä käväisen. Olin myös joskus vuonna yksi ja kaksi demissä, mutten ole enää.
Mutta pointti on kai harvinaisen selvä?
Tarpeeksi on tarpeeksi.
Ja nyt siellä on taas yksi uusi… Joka ei eroa olemassaolevista missään määrin. Samankaltaisten foorumeiden kohtalo on…. Aika näyttää sen mitä siitä siitä tulee, kun uutuuden viehätys haipuu kuin tuhka tuuleen, sillä vastahan se on pari päivän vanha.
Rehellisesti sanottuna uudella foorumilla ei ole mitään mihin ei olisi jo törmännyt, eikä sen puoleen mitään kiinnostavaakaan ja käyttäjiin luotetaan isosti. Käyttäjäthän tekevät foorumista foorumin. Hengaavat siellä kuin kotonaan. Että juuri sinut halutaan jonnekin ja kuulumaan juuri sinne, eikä tule sitä olotilaa että käyttäjiä pidetään elukoina jotka tulevat sotkemaan kaiken kieli poskessa tehdyn alta aikaykskön.
Hmm, tässä saavat satikutia niin vieraat kuin omakin. x’)
Se mitä yritän tässä taas mäkättää , on että järjen käyttökin on sallittua tilanteessa kuin tilanteessa. ^^’ Ja uudet vielä foorumeitaan suunnittelevat tyypit, olisi kiva jos lukisitte tämän, olisitte ainakin tilanteen tasalla.
~Uku
Tilanne taitaa muuten olla tämä:
Cerulean – viettää vanhuudenpäiviään hiljaisesti. Pienen ikivanhan prätkisfanijoukon tukikohta. :3
Fanit – koomassa kenties, ainakaan foorumin omistaja ei tiedettävästi ole paikalla hyväksymässä uusien käyttäjien tunnuksia.
Garden of Hope – edelleen toiminnassa, hitaasti mutta varmasti. Suomenkieliset käyttäjät ovat kenties ujoja tai he eivät osaa kirjoittaa…
BMFM2006 – siirtynyt hiljaiseloon. Foorumi joka alunperin näköjään on tehty ylistämään BMFM2006 sarjaa mutta siirtyi kannattamaan alkuperäistä lähinnä käyttäjien toimesta ja admin meni kiltisti mukana. Anteeksi vain, mutta huomasinpas tämmöisen jutun siellä ollessa.
LSSU – ensisilmäykseltä pieni, mutta valtava ja se todella on aktiivinen. Niin aktiivinen kuin tällä hetkellä vain neljä aktiivista pelaajaa sitä pystyy täyttämään. Ei viestiruuhkia.
Prätkisfanit foorumi – uusinta hottia, mutta toistaiseksi poikkeuksellisen hiljainen uudeksi foorumiksi…